
C9 ja F15 – lähde mukaan painonhallinta- ja terveysmatkalle
Tee vuodesta 2022 terveyden ja hyvinvoinnin vuosi. Terveyttä edistävä haaste antaa räjähtävän lähdön vuodelle. C9 ja F15 näyttävät tien kohti uusia tavoitteita.
Omien tottumustensa muuttamisen ja matkan kohti terveellisempää elämäntyyliä voi toki aloittaa milloin tahansa. Siinä on kuitenkin jotain symbolista, kun uusi vuosi toimii lähtölaukauksena paremman minän tavoittelulle. Tähän tilaisuuteen kannattaa tarttua, joten panosta tammikuussa C9- ja F15-paketteihin. Nämä ruokavalio- ja harjoitusohjelmat auttavat sinut nopeasti alkuun kohti uusia tavoitteitasi. Ne antavat sinulle tukea, jotta voit luoda terveellisimpiä tottumuksia, jotka kestävät myös sen jälkeen, kun ohjelma on suoritettu.
Tarttukaa haasteeseen yhdessä
Kaikki on hauskempaa yhdessä tehtynä. Lyöttäydy yhteen yhden tai useamman kaverin kanssa, jotka myös haluavat päästä kuntoon hauskalla tavalla. Aloittakaa samana päivänä ja kannustakaa toisianne sosiaalisessa mediassa, treenatkaa yhdessä joko verkon välityksellä tai kasvokkain ja jakakaa suosikkireseptejänne ja vinkkejänne. Joukossa on voimaa. Eteen tulee takuuvarmasti päiviä, jolloin mikään ei huvita, mutta jos toisella ryhmäläisellä on hyvä päivä, hän voi kannustaa ja varmistaa, että pysyt mukana. Samalla tavoin sinä voit auttaa muita, kun sinulla on huippupäivä.
Treenivideot
Ammattilaisohjaajamme opastavat sinua tekemään harjoitukset. Täältä löydät kaikki verkkoharjoitukset >
Ja lisäinspiraatiota on täällä >
Pakettien sisältö
C9- ja F15-paketeissa on samat ravintolisät. Paketit eroavat toisistaan ruokavalio- ja harjoitusohjelman osalta. Paketit ovat kokonaisratkaisuja, jotka auttavat sinua pääsemään alkuun ja omaksumaan uusia ja pysyviä elämäntapoja. Saat paljon terveellisiä ja maukkaita reseptejä, eri kuntotasoille sopivia treenivideoita ja paljon kannustusta.
Ravintolisät:
Aloe Vera Gel – Aloe vera -juoma, joka on valmistettu käsin poimitun Aloe veran hienoimmasta ja laadukkaasta sisägeelistä. Se sisältää C-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta ja edistämään solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
Forever Ultra – Jos haluat pudottaa painoa tai ylläpitää nykyistä painoasi, voit korvata
1–2 ateriaa päivässä tällä shakella. Voit myös nauttia sen välipalana, kun mielesi tekee jotakin herkullista. Forever Ultra sisältää laadukasta soijaproteiinia, tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita sekä maksimaalisesti ravintoaineita ja minimaalisesti kaloreja.
Forever Therm – Sisältää C-, B2-, B6- ja B12-vitamiineja sekä pantoteenihappoa,
jotka kaikki edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä torjuvat väsymystä
ja uupumusta.
Forever Fiber – Ravintokuidut ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota. Forever Fiber auttaa sinua lisäämään kuitua ruokavalioosi ilman turhia kaloreita.
Tavallisia kysymyksiä
Mikä on C9?
C9-ohjelma kestää yhdeksän päivää ja voi auttaa sinut pääsemään vauhdikkaaseen alkuun matkalla kohti terveempää itseäsi. Se on ensimmäinen askel kohti loppuelämän mittaisia elämäntapoja, joiden avulla saavutat kestävän painonhallinnan. Pakettiin kuuluvat tuotteet, mittanauha ja esite.
Mikä on F15?
Siihen kuuluu kolme eritasoista harjoitusohjelmaa, jotka on kukin jaettu kahteen 15 päivää kestävään jaksoon. Valitse Beginner, Intermediate tai Advanced sen mukaan, kuinka aktiivista elämää vietät. Pakettiin kuuluvat tuotteet, shakeri ja esite.
Minkälaisia harjoituksia ohjelmat sisältävät?
Ohjelmissa tehdään vuorotellen sekä lihaskunto- että kestävyysharjoituksia, ja mukana on myös lämmittely- ja jäähdyttelyosiot.
Onko minun treenattava joka päivä?
Ei, on tärkeää levätä harjoittelun lomassa, jotta elimistö saa mahdollisuuden palautua.
Eroon makeanhimosta
Tässä on muutamia vinkkejä makeanhimon torjuntaan, jotta et lipsu uusista tottumuksistasi:
Juo enemmän vettä. Veden juominen voi hillitä näläntunnetta. Lisäksi kehosi tarvitsee noin kaksi litraa vettä päivässä.
Suunnittele etukäteen. Jos tiedät, että sinulle tulee nälkä tiettyyn aikaan päivästä, suunnittele ateriat sen mukaan.
Tietoisuus ja kohtuullisuus. Mielitekojen täydellisellä kieltämisellä voi olla huono vaikutus terveellisten ruokailutottumusten säilyttämiselle. Jos sinulla siis on mielitekoja, syö pieni annos herkkuja terveellisen aterian yhteydessä kerran viikossa. Kun syöt herkkuja kohtuudella, pystyt noudattamaan ruokavaliotasi, voit olla tyytyväinen itseesi ja motivaatiosi säilyy.
Mestareiden ruokaa
Terveellisen ruoan ei tarvitse olla mautonta. Tässä on maistuva päivällisvinkki todellisille mestareille. Lisää ruokavinkkejä on esitteessä, joka tulee F15-paketin mukana.
Päivällinen
- 110–150 g vähärasvaista naudan jauhelihaa*
- 2 maissitortillaa
- 2 rkl juustoa
- 1 tl rapsiöljyä
- 1 pieni kesäkurpitsa
- 0,5 tl sipulijauhetta
- 0,5 rkl chilijauhetta
- 1 maustemitta kuminaa
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Raasta kesäkurpitsa ja purista siitä neste talouspaperilla. Kuumenna rapsiöljy paistinpannussa keskilämmöllä. Pane kesäkurpitsa, jauheliha, sipulijauhe, chilijauhe ja kumina pannuun. Sekoita ja paista, kunnes jauheliha on kypsää. Suihkuta tortillalle öljyä ja pane se uunipellille. Levitä jauhelihaseos tortillalle. Ripottele päälle juusto, rullaa ja kypsennä uunissa 14 minuuttia.
* Pienempi määrä pienemmälle kalorinsaannille (iän, sukupuolen, harjoittelun määrän ja muiden tekijöiden mukaan).